tiistai 1. maaliskuuta 2016

Twitterin pseudosomemarkkinointi, häämatka ja muut kuulumiset

Anteeksi taas rakkaat lukijani, kun en ole pitkään aikaan blogannut. Sain gradun esitarkastusta vaille valmiiksi ja palautettua, joka on kuitenkin tätä kirjallista teostani tärkeämpi velvollisuus.

Viime viikolla sain twitterissä pyynnön osallistua häämatkakeskusteluun. Jokin somemarkkinointifirma järjestää joka maanantai tietyllä hashtagilla keskusteluita, jonka jokin yritys on ostanut. Tällä kertaa sponsorina oli Häät & Juhlat -lehti. Pakkohan Suomen parhaan sulhasblogaajan oli osallistua.

Kantavina kriteereinä häämatkalle ovat:

-emme halua mihinkään köyhään maahan
-emme halua mihinkään turistirysään, jossa köyhyyden ja rikkauden välillä on aita
-lähinnä länsimaat kiinnostavat.

Kuulostaa ehkä elitistiseltä, mutta minua ei kiinnosta katsella katulapsia Intiassa häämatkallani. Maksaisin mielummin paljon veroja ja toivoisin siitä suuren siivun menevän kehitysapuun.

Aikaisemmin illalla olin ystäväni kanssa käynyt oluella. Olin kertonut, että tänä iltana pitäisi osallistua häämatkakeskusteluun twitterissä. Mikä täyttäisi kriteerimme? Ehdotin Kanadaa. Tiesin, että ystäväni oli siellä käynyt. Hän suositteli.

Illala twiittailin sitten, että Kanada voisi olla kiva! Siellä on isoja kaupunkeja, mutta samalla kaunista luontoa. Sain aivan järkyttävät määrät retweettejä ja likeja. Lähinnä keskusteluun osallistui silti vain tämän järjestävän tahon twiittiboostailiat. Myöhemmin illalla Häät & Juhlat alkoivat tykätä twiiteistäni myös.

Keskustelu oli joka tapauksessa sellaista pseudosomemarkkinointia. Ehkä emme nyt saa ilmaista häämatkaa joltain sponsorilta, mutta jos markkinataloudessa ei pysty myymään tuotettaan muuten, kuin nuolemalla kohdeyleisön persettä, niin minua ei ainakaan kiinnosta.

Se oli sellaista perusällöä someilua, jossa kaikki on pirun innostuneita ja kaikkien paskatkin ideat kehutaan maasta taivaaaseen. En nyt siis tarkoita omia twiittejäni, koska ne ovat aina mahtavia, mutta kyllä sellainen somemamoilu tai somemessittäminen on ärsyttävää. Kaikki on niin tekopirteitä. Onko se nyt jotain hyvää viestintää, että kehutaan vaan helvetisti kaikkia ja retweetataan jokainen juttu mitä vain hashtagiin tupsahtaa?

No tärkeintä prosessissa oli kuitenkin se, että kävin sitten eri Kanadan osavaltioiden turismisivuilla ja tykästyin Ontarioon. Sieltä löytyi kauniita järviä ja metsiä, mutta myös tottakai Kanadan isoin kaupunki Toronto, joka on kuuluisa kulttuurista ja ruuastaan. Olemme E:n kanssa harrastaneet yhdessä minun kalastustani. E on tappanut ja perannut minun saamani kalat ja välillä E on heittänyt minun virveliäni. Uskon, että E:kin tykkää kalastuksesta(ni). Olemme yhdessä myös soudelleet hänen mökillään. Lisäksi olemme suhteemme aikana käyneet yhdessä paljon mustikassa ja sienessä. Olemme melkein luontoihmisiä.

Ontariossa voisimme olla pari päivää Torontossa ja sitten vuokrata auton, ajaa luontoon ja vuokrata jonkun mökin. Kalastella ja tutustua maaseutuun. Se voisi olla ihana häämatka. E sanoi, että kunhan hän pääsee parina päivänä outletteihin, niin hänelle käy.

Olisiko se sitten Kanada ja Ontario? Innostuin suuresti! Katsokaa itse! https://www.ontariotravel.net/en/home

Hääkutsut on nyt myös suunniteltu ja ne pitäisi laittaa tilaukseen. Löydettiin siihen hyvä diili. E on vastannut tästä projektista ja minä olen ollut käytettävissä työresurssina (orja). Catering firmallekin varmistettiin, että otamme heidät. Tarjoilua emme ole vielä lyöneet tarkkaan lukkoon.

1 kommentti:

  1. Moikka!

    Olisitko halunnut/ehtinyt osallistua juhla-aiheiseen kyselyyni? Teen opinnäytetyötäni liittyen tapahtumien visuaaliseen tuotantoon ja minusta olisi upeaa, jos sinulla olisi halua ja aikaa vastata kyselyyni! Kyselyni käsittelee juhlia ja niiden ulkonäköä. Kaipaisin kipeästi miehen näkökulmaa aiheeseen, sillä lähes kaikki vastanneista ovat naisia. :D Kysely löytyy alla olevasta linkistä. Kiitos paljon jo etukäteen! 
    https://docs.google.com/forms/d/1rOWC5ZMUcHgsv9aa_8DWJ71Di6UMQVSzHXi34p7ubxo/edit?usp=drive_web

    Terkuin, Marjo/Elämäni päivä
    http://elamanipaivamedarinsp.blogspot.fi/

    VastaaPoista