torstai 16. kesäkuuta 2016

KAKSI PÄIVÄÄ!

Huh kun on hiki! Siivosin meidän asuntomme, koska tänään on käytönnössä viimeinen hetki tehdä se, koska huomenna perjantaina menen yöksi ystävälle ja olemme koko päivän koristelemassa hääpaikkaa. Tulemme kotiin sitten sunnuntai-iltana aviomiehenä ja vaimona! Mutta luultavasti E on ehtinyt sotkea asunnon jo ennen sitä. Hän on meillä kaason kanssa yötä perjantai-lauantai välisen yön.

Tiistaina tosiaan hain saketit, pesin hääautomme ja kävin hakemassa avaimet juhlapaikalle. Silloin aurinko paistoi kauniista. Nyt ulkona sataa kaatamalla ja ukkostaa... Ylen meteorologi vastasi minulle twitterissä, että kuuroja on luultavasti lauantaina luvassa, mutta matalapaineesta ei ikinä tiedä.


Tiistai iltana teimme myös siskon miehen kanssa hääohjelmat pöytiin, ja suuntaviitat! Niistä tuli hienot. Melkoista askartelua se  kyllä oli!



E on askarrellut nimilappuja pöytiin. Hän jatkaa sitä vielä tänään ja hänen kyntensä laitetaan. Eilen valelin häneen itseruskettavaa. Aine tarttui minunkin käsiini hanskan läpi ja kämmeneni on osin ruskea.

Eilen saimme laitettu juhlapaikalla pöydät paikoilleen ja osan pöytäliinoista. Veimme paikalle myös juomat. Tein myös spotify-listan. Se voi tulla tarpeeseen kun bändi lopettaa.

Suosittelen kaikille muuten Clas Ohlsonin led-discovaloja! Niiillä saa kivasti budjetilla bilevalot häihin. Maksavat 12 euroa kappale ja ovat isolla E27 kannalla. Pari kohdistettavaa jalkalamppua niille ja tunnelma on taattu. Minulla on niihin vielä kaukosäädettävä pistorasia, niin valot saa nappia painamalla päälle kun juhlat alkaa.

Tänä iltana ystäväni tuo äänentoistojärjestelmän hääpaikalle ja siskon miehen kanssa laitamme valoja ja muuta tarpeellista. Viemme myös ison teltan sinne ja kaasupullon ilmapalloja varten.

No tämmöistä! Mä lähden nyt ostamaan hyvät bokserit. Jotkut mitkä ei hierrä. Mustat pitkät sukat tarvitsen myös. Tokmannissa on muuten 5 euroa kappale 35 litraiset kylmälaukut. Niitä haen juomille ainakin kolme!

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Hääviikko alkoi!

Päätin nyt kirjoittaa hääviikon alkuun lyhyen blogin, koska viime kerrasta on kiireiden takia niin paljon aikaa. En ehkä antaisi itselleni sitä anteeksi, että unohdin menestyneen hääblogini hääkiireiden takia. Unohdettiin eilen muuten, että meidän nimet luettiin kirkossa. HEHEH!

Ihan hienoja tuli, vaikka E tekikin. On siitäkin johonkin!
Eilen E koristeli hääkoristeita kultasprayllä. E on hienosti vastannut koristelu-projektista. Minä olen siinä projektissa vain työntekijä.

Mutta! Viime viikolla siis kävimme kaverin kanssa Tallinnassa. Juomat on haettu. Lisäksi olen hankkinut pari salaista asiaa... Eilen muuten sanoin E:lle, että onkos sulla mulle jo huomenlahja ostettu, niin eipäs ollut. Onneksi sanoin, se olis kuitenkin unohtanut.

Tämän viikon ohjelmassa on nyt:

Maanantai
Parturi, kasvohoito, videotykin lainaaminen, teltan ja ilmapallokaasun haku

Tiistai
Juhlapaikan avaimen hakeminen, Sakettien hakeminen

Keskiviikko
Hääpaikalla pöytien ja tuolien laittaminen, pöytäliinat ym... Kokous bestmanien ja kaason kanssa.

Torstai
Äänentoiston asennus

Perjantai
koristelut, hääkakun hakeminen, bestmanille yökylään

Lauantai
Kukkien hakeminen, juhlapaikalla käynti ennen kirkkoa,


Tuossa nyt aikalailla mitä tuli mieleen. Meillä on juhlapaikka varattuna tosiaan ke-ti, joten meillä ei ole hirvittävää kiirettä sen kanssa. Pöytien laittaminen on varmasti isoin juttu.

Kasvohoidon jälkeen minusta tulee komea. Nyppivät myös mun kulmat, koska ne kasvaa yhteen. Tärkeintä, että olen juhlien komein ja saan enemmän huomiota kuin E, koska nää on kuitenkin mun häät ja häät on miesten juttu.
Tässä on ne kuuluisat hääjuomat.

torstai 2. kesäkuuta 2016

Kaikki kunnossa häitä varten (melkein)!

HUH HUH! Uudessa asunnossamme hämeentiellä on todella kuuma. Mittari näyttää 26 astetta celciusta. Tähän kun lisää adrenaliinin lisääntymisen kehossani innostuksesta, hiki on taattu!

Olemme tosiaan valmistuneet nyt maistereiksi ja muuttaneet tällä viikolla Helsinkiin. Muutto sujui suhteellisen hyvin, kiitos ystävien. Tänään oli vielä kiire siivota ja tyhjentää laatikoita, koska Kaaso ja Bestmanit tulivat meille kokoustamaan.

E sai Kaason kanssa tehtyä istumajärjestyksen. Minä puolestani kokoustin miesten hommat bestmanien kanssa eli suunnittelimme hääviikon ja hääpäivän ohjelmat. Piirsin pojille kartan mitä kirkossa tulee tapahtumaan ja teimme juhlien juoksutuksen ja aikataulun. Jätkät sitten ohjeistaa kaason edellä olevista asioista. Häiden suunnittelu on kuitenkin miesten hommaa!
Minä autoin tässäkin todella paljon... mutta jotain naistenkin pitää häiden eteen tehdä!
Lisäksi maistelimme tänään hääkakkuvaihtoehtoja. Meillä oli leipomosta kaksi eri juustokakkua testissä. Äänestys meni 4-1.

Soitin myös kummilleni ja juttelimme niitä näitä. Pyysin häntä pitämään puheen juhlassa ja kerroin että hänen tulee lukea kirkossa teksti E:n kummin kanssa. Häneltä sain myös hyviä vinkkejä, koska hän meni viime kesänä naimisiin.

AINIIN! Ja suurin homma! Varasin alkoholit Virosta ja ostimme bestmanin kanssa laivaliput ensiviikolle. Alkoholia tulee 15 annosta / aikuinen vieras. Ei ainakaan lopu. Alkoholit maksavat 10 e/ vieras. Eli HALPAA PUUHAA! Kun juomia jää luultavasti yli, niin voimme tarjota niitä sitten tupareissamme. "Kyllähän se säilyy, jos ei se mee." Voin tehdä alkoholista oman päivityksen. Se on kuitenkin niin tärkeä asia, vaikka äitini sanoi ettei juominen ole enää muodissa!

Huomenna vien sormukset kaiverrutettavaksi. Ilmoitan leipomoon minkä kakun otamme. Kukkatilauksenkin voisin varmistaa.

Eiköhän tämä tästä! 16 päivää!!!!
Äijien hommaa!