Twitterin pseudosomemarkkinointi, häämatka ja muut kuulumiset

Anteeksi taas rakkaat lukijani, kun en ole pitkään aikaan blogannut. Sain gradun esitarkastusta vaille valmiiksi ja palautettua, joka on kuitenkin tätä kirjallista teostani tärkeämpi velvollisuus.

Viime viikolla sain twitterissä pyynnön osallistua häämatkakeskusteluun. Jokin somemarkkinointifirma järjestää joka maanantai tietyllä hashtagilla keskusteluita, jonka jokin yritys on ostanut. Tällä kertaa sponsorina oli Häät & Juhlat -lehti. Pakkohan Suomen parhaan sulhasblogaajan oli osallistua.

Kantavina kriteereinä häämatkalle ovat:

-emme halua mihinkään köyhään maahan
-emme halua mihinkään turistirysään, jossa köyhyyden ja rikkauden välillä on aita
-lähinnä länsimaat kiinnostavat.

Kuulostaa ehkä elitistiseltä, mutta minua ei kiinnosta katsella katulapsia Intiassa häämatkallani. Maksaisin mielummin paljon veroja ja toivoisin siitä suuren siivun menevän kehitysapuun.

Aikaisemmin illalla olin ystäväni kanssa käynyt oluella. Olin kertonut, että tänä iltana pitäisi osallistua häämatkakeskusteluun twitterissä. Mikä täyttäisi kriteerimme? Ehdotin Kanadaa. Tiesin, että ystäväni oli siellä käynyt. Hän suositteli.

Illala twiittailin sitten, että Kanada voisi olla kiva! Siellä on isoja kaupunkeja, mutta samalla kaunista luontoa. Sain aivan järkyttävät määrät retweettejä ja likeja. Lähinnä keskusteluun osallistui silti vain tämän järjestävän tahon twiittiboostailiat. Myöhemmin illalla Häät & Juhlat alkoivat tykätä twiiteistäni myös.

Keskustelu oli joka tapauksessa sellaista pseudosomemarkkinointia. Ehkä emme nyt saa ilmaista häämatkaa joltain sponsorilta, mutta jos markkinataloudessa ei pysty myymään tuotettaan muuten, kuin nuolemalla kohdeyleisön persettä, niin minua ei ainakaan kiinnosta.

Se oli sellaista perusällöä someilua, jossa kaikki on pirun innostuneita ja kaikkien paskatkin ideat kehutaan maasta taivaaaseen. En nyt siis tarkoita omia twiittejäni, koska ne ovat aina mahtavia, mutta kyllä sellainen somemamoilu tai somemessittäminen on ärsyttävää. Kaikki on niin tekopirteitä. Onko se nyt jotain hyvää viestintää, että kehutaan vaan helvetisti kaikkia ja retweetataan jokainen juttu mitä vain hashtagiin tupsahtaa?

No tärkeintä prosessissa oli kuitenkin se, että kävin sitten eri Kanadan osavaltioiden turismisivuilla ja tykästyin Ontarioon. Sieltä löytyi kauniita järviä ja metsiä, mutta myös tottakai Kanadan isoin kaupunki Toronto, joka on kuuluisa kulttuurista ja ruuastaan. Olemme E:n kanssa harrastaneet yhdessä minun kalastustani. E on tappanut ja perannut minun saamani kalat ja välillä E on heittänyt minun virveliäni. Uskon, että E:kin tykkää kalastuksesta(ni). Olemme yhdessä myös soudelleet hänen mökillään. Lisäksi olemme suhteemme aikana käyneet yhdessä paljon mustikassa ja sienessä. Olemme melkein luontoihmisiä.

Ontariossa voisimme olla pari päivää Torontossa ja sitten vuokrata auton, ajaa luontoon ja vuokrata jonkun mökin. Kalastella ja tutustua maaseutuun. Se voisi olla ihana häämatka. E sanoi, että kunhan hän pääsee parina päivänä outletteihin, niin hänelle käy.

Olisiko se sitten Kanada ja Ontario? Innostuin suuresti! Katsokaa itse! https://www.ontariotravel.net/en/home

Hääkutsut on nyt myös suunniteltu ja ne pitäisi laittaa tilaukseen. Löydettiin siihen hyvä diili. E on vastannut tästä projektista ja minä olen ollut käytettävissä työresurssina (orja). Catering firmallekin varmistettiin, että otamme heidät. Tarjoilua emme ole vielä lyöneet tarkkaan lukkoon.

Minullako paska musamaku?

Muistan lapsena kuinka kuuntelin Aikakoneen albumilta Neiti Groovea repeatillä. Isä oli näyttänyt hänen stereojärjestelmästään nappulan millä se onnistuisi. Muut kappaleet albumilla eivät minua kiinnostaneet.

Mestarit areenalla levyä kuuntelin jo kokonaisvaltaisemmin, vaikka sieltäkin jumputin lähinnä Rööperiä.

Ensimmäinen albumi, jonka ostin omilla rahoillani oli Apulannan Plastik. Siltä levyltä kuuntelin lähinnä kappaletta KÄÄNNÄ SE POIS! Ai että. Kyllä oli muilla ihmisillä kotona hauskaa.

Teininä kun pyörimme kotibileissä, joku saattoi huutaa: "Hei täält saa sit käydä vaihtaa biisejä!" osoittaen tietokonettaan.

No minähän menin laittamaan musaa ja ei mennyt kauaakaan, kun kuulin toisesta huoneesta jonkun sanovan: "Kuka vittu tuolla soittaa musaa?!?"

Olen kuunnellut nyt noin 3 vuotta samaa omaa Spotify-listaani. Välillä olen lisännyt sinne jonkun uuden biisin, mihin olen radiosta tai muualla törmännyt. Lähinnä kuuntelen autossa radiota ja sieltäkin Yle Puhetta.

Kun tapasin E:n meni häneltä ehkä noin vuosi todeta vihoissaan, että musamakuni on aivan perseestä. Vuoden verran hän vaan kauniisti ehdotti, että kuunneltaisko jotain muuta tai saisiko hän välillä laittaa kappaleen. (AIVAN NIIN KUIN EN OLISI KUULLUT TUOTA MILJOONA KERTAA JO AIEMMIN MUIDENKIN IHMISTEN SUUSTA!)

Joka tapauksessa asian laita on nyt se, että häissämme tulee olemaan bändi 3 x 45 min.

Bestman on hoitanut jo bändin ja he haluaisivat tietää vähän suuntaviittoja siitä mitä pitäisi soittaa.

Eka setti tulee olemaan puhdasta humppaa, eli Häävalssi plus Olavi Virtaa ym.

Toka ja kolmas setti olisi sitten kevytmusiikkia. Mitä kappaleita sinusta pitäisi ehdottamasti soittaa? Tulee mieleen ruotsinlaivabändien Robbie Williamssit, Spice Girls ja muut klassikot. Mitä muuta? 

Laita kommenttikenttään ehdotuksia, ettei kenenkään tarvitse sitten sanoa, että kuka VITTU NÄÄ BIISIT ON VALINNUT!

Miksi menen kirkossa naimisiin?

Meillä on ystäviä koolla kotonamme. E aloitti keskustelun kertomalla, että hänelle ei naimisiinmeno kirkossa ole ollut koskaan elintärkeää. Tottakai hän kuuluu kirkkoon, mutta ei se ole koskaan ollut elinehto.

E kuitenkin totesi puheessaan oikein: Pekalle se on ollut aina tärkeää. Kyllä. Puolisoni tuntee minut oikein. Minulle kirkossa naimisiinmeno on aina ollut standardi. Itselleni tärkeä asia. En syyllistä muita tai näe maistraatti-aviopareja mitenkään huonompina. Olen suvaitsevainen. Jokainen menkööt naimisiin niin kuin haluaa. MUTTA

Minulle kirkossa naimisiinmeno on tärkeää. Ja tulen tottakai opettamaan asian tärkeyden myös omille lapsilleni. Näen sen velvollisuutena, mutta ennenkaikkea minulle se on osa suunnitelmaa siitä, miten minusta tulee hyvä ihminen. Ei hyvä ihminen universaalisti, vaan nimenomaan itselleni.

Voisin verrata asiaa tatuointeihin, joista en itse pidä ja joita en itse ikinä hankkisi. E:n kohdalla jouduin muuttamaan standardia, että jokainen, jolla on yli kaksi tatuointia on väärin... Tämä on siis oma hiljainen ajatukseni. Ei siis asia mistä mouhoaisin netissä tai missään muuallakaan. Jokainen tehköön keholleen niinkuin haluaa. Lapsilleni en tule tatuointeja hyväksymään. Pyytäkööt äidiltään rahaa. ;)

Pysytään vielä tatuoinneissa ja tyhmissä lävistyksissä. Monet kaverini ja lähinnä siis tytöt ovat usein kysyneet mielipidettäni siitä, hankkisivatko jonkun Kurt Cobainin kuvan olkapäähänsä. Olen aina vastannut, että älä hanki. Viikon päästä he ovat tulleet luokseni ja esitelleet Kurtia olkapäässään tai jossain muualla. Olen aina vetänyt tekohymyn ja sanonut tosi hieno on. Kuuluu hyviin tapoihin ja  arvostaa ystävien tekemiä valintoja. Aivan samalla tavalla odotan heiltä, että he arvostavat minun valintojani.

Minulle kirkossa naimisiinmeno on osa isoa suunnitelmaa. Siihen suunnitelmaan kuulu kaikenkaikkiaan  seuraavat asiat:

-syntyminen avioliittoon (vaikea vaikuttaa)
-kaste
-päiväkoti
-peruskoulu loppuun
-RIPPIKOULU
-lukio
-armeija ( johtajakoulutukseen pyrittävä)
-yliopisto (maisteriksi 5 vuodessa, olen epäonnistunut. Mulla taitaa mennä 5v ja 4kk)
-naimisiin
- vähintää 2 lasta
-omakotitalo
-kartanovolvo (ei oo pakko olla volvo)
-puolet vanhempainvapaasta kuuluu minulle
-töissä 67-vuotiaaksi
-hautaaminen kirkollisesti
-(pitdettävä huoli, että lapset kastavat omat lapsensa ja jatkavat ylläolevaa kaavaa. Suurin piirtein...)

Siinä pienet eväät omaan kuvaani hyvästä elämästä itselleni. En siis vaadi muilta samaa. Herran Jumala (huomaa iso J), jokainen tehköön niin kuin tahtoo ja minä olen päättänyt näin. Jos nyt luet tätä ja ajattelet, että tällainen porvarillinen kuva elämästä on väärin, niin se on sinun mielipiteesi. Minusta se on yhtä arvokas kuin omani. En ikinä tulisi vaatimaan toiselta samaa.

Tajusin vain E:n puheen jälkeen, kuin suuri onni minulle on käynyt. Olisi hyvin voinut käydä niin, että E olisi ollut kirkosta eronnut yms. Olisi vaatinut hirvittävästi voimia suostutella hänet liittymään takaisin. Tämä on varmaan ongelmana enemmän monilla naispuolisilla kollegoillani, jotka ovat menossa naimisiin.

Onneksi en itse joudu näiden hyvien perinteiden kanssa puolisoni kanssa tappelemaan. Sukunimi asiasta joudumme ehkä vähän vääntämään, mutta siinäkin on päästy jo hyvään kompromissiin. Kerron siitä joskus myöhemmn.

Ennenkaikkea haluan tällä kaikella todeta sen, että  kuinka onnellinen olen siitä, että  olen juuri löytänyt E:n. Hän haluaa juuri samoja asioita kuin minä (ainakin melkein. Pari juttua vielä työn alla).

Nyt pitää vain painaa gradu loppuun, jotta voin hyvillä mielillä mennä naimisiin.