Yhtäkkinen masis!

Koko päivä on mennyt suhteellisen mukavasti. Tein aamupäivän taustatutkimustyötä graduani varten. Lisäksi oli minun vuoroni tehdä ruokaa meille. E on myös gradutellut.

Yhtäkkiä alkoi kuitenkin hirveä masis ja voimattomuus. Aloin ajatella kaikkea mitä pitäisi ennen häitä vielä tehdä. Tuli sellainen olo, että haluaisin vain kaivautua sänkyyn ja itkeä. Kun ikävät tunteet alkoivat vallata mieltäni, tein rationaalisen päätöksen arvioida tilanteemme todellinen tila.

Meillä on kaikki hyvässä reilassa ja aikataulussa!

E otti vastuuta cateringin osalta ja sieltäkin on saatu jo vastauksia. Aiomme kilpailuttaa lähialueen cateringejä, kun huomasimme että hinnoissa ja palveluissa on valtava ero. Yksi catering-firma vaikuttaa oikein lupaavalta ja he tuovat kukatkin pöytiin. Heidän palvelunsa ja hintansa sisältävät oikeasti kaiken! Kotikaljakin kuuluu. Aivan uskomaton firma. E oli googlannut, että he olivat saaneet 90 % pelkkiä hyviä arvioita hääinternetavaruuden-keskustelupalstoilla.

Meillä on kunnossa jo:

hääpaikka
kirkko
pappi
kanttori
kutsuvieraslista (99 %)
bändi
hotellit
save the date-kutsut


Lisäksi monia muita asioita on jo valmisteltu pitkällä! JOTEN RATIONAALISESTI ASIAT ON HYVIN! DON'T YOU CRY NO MORE!

Bestmanit lähettelee viestejä. Heilläkin vaikuttaa olevan asiat reilassa. Vaikuttavat todella kiinnostuneilta lopullista häävieraslistaa kohtaan. Se on meillä 99 % valmis, mutta tarkoitus olisi hoitaa se helmikuun aikana kuntoon ja kuun loppupuolella alkaisi sitten kutsujen lähettely. Se on melko ajoissa, mutta tarkoitus olisi, että kutsut olisivat vierailla viimeistään 3kk ennen häitä. Suurin osa kuitenkin jo tietää milloin häät ovat, eli sukulaiset ja lähimmät ystävät.

Kun tutkin tunteitani, ymmärsin ettei voimattomuuden ja masistelun oikea syy johdukaan häistä, vaan gradustani ja valmistumisesta. Olemme suunnitelleet valmistuvamme alkukeväästä, jotta keväällä olisi aikaa sopeutua uuteen tilanteeseen, eli yliopiston jälkeiseen oravanpyörään. Edessä on ehkä muutto töiden perässä etelään ja asunnosta luopuminen opiskelupaikkakunnalla. Muuttokin ahdistaa.

Eniten ahdistaa silti gradu. Vaikka minulla on sitäkin jo 50 sivua valmiina ja kaikki muut opinnot on tehty, niin se tuntuu heikolla hetkellä vievän kaikki asiat mukanaan. Ehkä asiat olisivat paremmin, jos graduohjaajani ei olisi jäänyt yllärieläkkeelle ja olisin saanut ohjausta marras-joulukuussa asiat olisivat paremmin. Onneksi sain nyt viestin uudelta ohjaajaltani, joka pahoitteli minulle koitunutta haittaa... Siitä tuli kyllä hyvä mieli.

Auttoi kyllä kirjoittaa tuo nyt tähän... Huhuh. Meillä on kaikki asiat molemmilla niin hyvin, että tulemme tästä keväästä selviämään. Ennen kaikkea meillä on toisemme!

Viime päivinä on mediassa puhuttu paljon siitä kuinka miehet ovat suhteissa tossun alla ja nainen päättää kaikesta ja miehen tehtävä on olla sylkykuppina.

Naurattaa ihan ajatella, miksi joku sellaisen suhteen aloittaisi. Tiedän kyllä muutamia... mutta vaikuttaa siltä että he tykkäävät siitä. Meillä on tässäkin mielessä kaikki hyvin, koska olemme keskenämme toisiamme täydentäviä ja toisiamme tukevia mahtavassa suhteessa eläviä tulevia aviopuolisoja.

Kohta ykköseltä alkaa ohjelma, jossa puhutaan tästä miesten tossun alla olemisesta. Olen varma että hyvä mieli tulee, kun näkee kuinka huonosti joillakin menee. :D

Hahah

Pointtina teille kaikille rakkaat fanit, lukijat ja ystävät! Häiden valmisteluun vaikuttaa myös elämän muut huolet! Kaikesta selvitään. Pikkujuttuja lopulta. Itseään niskasta kiinni vain!

Anteeksi, että olen ollut aivan loppu!

Rakas hääblogini! Anteeksi etten blogannut kertaakaan joulukuussa. Reissasimme kodin ja sukulaisten väliä ja vaikka kokoajan muistin velvollisuuteni sinua kohtaan en saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään. Ajattelin sinua kuitenkin lehtihyllyillä ja niiden lukemattomien ystävien seurassa, kun he sinua minulle kehuivat. Lopulta kun moni puhui sinusta tajusin, että kyse oli oikeasti minusta ja minun saamattomuudestani ja nämä lukemattomat kehut muuttuivatkin omassa päässäni tuskaksi ja turhautumiseksi siitä etten ollut kirjoittanut hääblogiani!

Huomasin joulukuussa tämän lehden erään osuuskaupan lehtihyllyssä. Täynnä mainoksia ja meikkivinkkejä ja muita naisten juttuja. Vähän oli minua kiinnostavia asioita, kuten että miten saat ruokailun häihisi tai jotain muuta sellaista. Täysin kaupallinen julkaisu ja Pohjoismaiden SUURIN! Meillä hyvinvointivaltioiden pohjolassa olisi hyvät mahdollisuudet valtiollisiin hääjulkaisuihin ilman mainoksia. Missä on tee-se-itse -häälehdet tee-se-itse -miehelle? Ostaisin tän lehden ennemmin mun sinkkukavereille, koska ainut hyvä sisältö siinä oli lopulta hyvännäköiset naimisiin menossa olevat naiset antavissa mekoissa.

Onneksi meillä on hyvinvointivaltiossa kirjastot, mistä löytyi PALJON hääkirjoja ILMAISEKSI!

Joulukuussa kävimme tapaamassa vihkipappia uudelleen ja kävimme hänen kanssaan vihkitilaisuuden kaavan läpi ja keskustelimme siitä mistä esirukouksista ja muista kaavan vaihtoehdoista eniten tykkäämme. Käytiin askel askeleelta läpi koko homma. Mietittiin kans aika paljon sellaisia asioita, kuten millä puolella sulhanen on saattaessaan morsianta. Naisen kuuluisi kuulemma aina olla vasemmalla puolella miehestä (vai olikohan oikea) no anyway! Niitä käsikirjoitetaan, tuotetaan ja harjoitellaan sitten hääviikolla. Mutta erittäin tärkeitä juttuja, koska tärkeintä on näyttää hyvältä! Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin, että juhlissa sekoillaan eli vieras näkee hääparin silmistä, etteivät he ole ammattilaisia naimisiin menossa.

Tuolloin teimme myös raakaohjelman hääjuhlaa varten. Eihän siihen paljoa mitään ihmeellistä puheiden ja syömisen ohella edes mahdu. 100 ihmistä syö ja ramppaa tauoilla vessoissa siinä hurahtaa jo monta tuntia. Kakunleikkuuseen pitäisi päästä ennen puoli yhdeksää, kun juhlat alkaa viideltä. Mutta ohjelmarunko on minusta hyvä! Konkretisoi paljon kyseistä päivää omassa päässäni. Aion käsikirjoittaa juhlan kulun vielä keväämmällä tarkemmin, tietenkin yhteistyössä E:n ja muiden esiintyjien kanssa.

Lisäksi pääsimme vihdoin nostamaan skumppaa bestmanien ja kaason kanssa! Tapasimme äitini kotona (hänen ollessaan poissa tieltä) joulukuussa. Olin aluksi lähettänyt pojille viestin, että riittääkö pelkät voileivät heille tarjoiluksi, mutta E suuttui ettei me mitään voileipiä tarjoilla vaan tehdään heille ruokaa. Tehtiin heille sitten tortillakestit ja kyllä se kannatti. Hävettää jälkikäteen miten menin voileivistä heille viestittelemään... ja onneksi E oli fiksu ja ojensi minua. Mutta skumppaa otettiin!

Tapaamisessa kerroimme heille mitä kaikkea olemme tehneet. Kävimme läpi juhlien ohjelmaluonnosta ja kerroimme heille mitä heiltä odotamme, kuten juhlien juontaminen. Kerroimme lisäksi, että eräässä kohtaa ohjelmaa olisi varattu tilaa heidän keksimälleen ohjelmanumerolle, mitä se ikinä sitten onkaan. Pojat myös kiusasivat mua, että tuskin mitään polttareita ansaitsen ja tuskin jaksavat edes järjestää, mutta jos nyt polttarit olisi, niin minun pitäisi vähän tehdä listaa, että ketä sinne pitäisi kutsua. Jätkien mahtavaa huumoria...

Ainiin! En ole muistanut esitellä mun bestmaneja! Heidät tunnetaan salanimillä E-pro ja Jacxe aka Kahviherttua! Ollaan oltu samalla luokalla ekasta luokasta saakka kunnes luokaton lukio meidät erotti. Hienoja miehiä! 

Pakko kyllä sanoa, että meillä on upeat bestmanit ja kaaso. Valovoimaisia, sosiaalisia ja huumorintajuisia ihmisiä! 

Nyt on avauduttu taas pitkästä aikaa. Joulukuussa meillä oli pari keskustelua E:n kanssa tulevaisuuden suunnitelmistamme liittyen esimerkiksi asumispaikkaan ja muuhun sellaiseen. Kerron näistä lisää myöhemmin! Lisäksi tällä hetkellä stressiä aiheuttaa cateringin valitseminen. Noista yrittäjistä ei ota millään mitään selvää. Lisäksi minulle on vaikeaa miettiä asiaa E:n kanssa, koska E ajattelee enemmän sitä onko ruoka hyvää ja minä sitä mitä kaikkea meillä on velvollisuus häissä tarjoilla, että se näyttää hääjuhlalta ym ym... Mä kun syön kaikkea.

Ystäviemme Marttujen häistä (2014) nappaamani sukkanauhakin löytyi tänään! Alla kuva siitä! 

Ensimmäinen lukijakysymys

Kerroinkin muutama viikko sitten E:n suuresta vaikeudesta lähettää hänen sukulaisilleen Save The Date -kutsut. Ai että kun niistä sai oikein joka päivä muistutella. Minä tein kutsut maananantaina ja siihen meni 2 tuntia photoshoppailua. Kun olin valmis kello oli jo niin paljon, että päätimme että lähetämme ne yhdessä seuraavana päivänä.

Seuraavan päivän iltana, kun olimme kotiutuneet yliopiston kirjastosta graduttamasta, E sanoi että haluaisi mennä salille. Minä toivoin ja esitin kohteliaan pyynnön, että jospa tekisimme ruokaa ja sitten istuisimme yhdessä alas ja hoitaisimme näiden Save The Date -kutsujen lähettämisen.

Pyysin E:tä olemaan kirjuri, kun minä luettelin sukulaisia ja E merkitsi nimiä vihkoon... Sitten pyysin, että hän alkaisi käymään nimiä läpi niin alkaisin lähettää näitä sähköisiä Save The Date -kutsuja... Olimme päässyt hyvään vauhtiin kun ystävämme R tuli paikalle.

Tämän jälkeen E:n keskittyminen herpaantui täysin ja hänestä ei ollut enää mitään apua. Koin että olin asian kanssa aivan yksin. Melkein purskahdin itkuun, mutta kokosin itseni. Tytöt vain kälättivät vieressä ja juoruilivat, kun minä yritin lähettää STD -kutsuja.

SITTEN MULLA NAPSAHTI JA KOROTIN ÄÄNTÄNI JA SANOIN:

"MEIDÄN PITI LAITTAA NÄITÄ SAVE THE DATEJA, MUTTA TE KANAT VAIN KÄLÄTÄTTE TÄÄLLÄ!"

Tytöt naurahtivat ja E sanoi minulle, että on paljon tärkeämpää viihdyttää vierasta kuin lähettää näitä Save The Dateja (JOTKA OLI LUVANNUT MULLE ETTÄ LÄHETETÄÄN TÄNÄÄN).

Minä lähetin sitten heidän kälätyksen häiritsemänä omille sukulaisille hermostuneena STD:t. Minulle se oli tärkeä hetki, mutta se ei selkeästi ollut E:lle tärkeä. Tuntui pahalta tehdä se yksin ja minua hermostutti ja olisin tarvinnut tukea. Mutta jälleen olemme erilaisia ihmisiä ja siksi täydennämme toisiamme jne...

Lopulta kun R oli lähdössä kotiin, menin vielä sanomaan hänelle, että olen pahoillani, että sillä tavalla tuhahdin ja että se ei ollut oikein. Kerroin että olin valmiiksi hermostunut STD:jen takia ja sitten kun asiat eivät sujuneet meni hermo.

E:llä taisi puolestaan mennä vielä viikko siitä hetkestä omien STD:jen lähettämiseen. Muistutin kyllä joka päivä.

Mutta tämä kaikki tuli mieleeni siitä, kun kanat olivat tässä yksi ilta taas kälättämässä ja kerroin R:lle että olen saanut blogiini kysymyksen.

Mä: "Mitäköhän mun pitäis vastata lukijakysymykseen: Kerro onko suunnitteluvaiheessa kaikki mennyt sulavasti, vai onko pitänyt tehdä kompromisseja ja "kompromisseja"?"

R: "ON. Pekka hoitaa piste."