maanantai 25. tammikuuta 2016

Juustokakku ja syrjivä katse

Olimme tänään E:n kanssa lounaalla äitini kustantamana kotikaupunkini eräässä ravintolassa, jonka omistaja pitää myös pitopalvelua ja leipomoa. Söimme erittäin hyvän ja kattavan lounaan. Paikka on hieman syrjässä, mutta autolla pääsee.

Äitini oli kertonut jo aikaisemmin, että omistaja on hänen salituttunsa ja että hän voisi olla yksi mahdollisuus hääkakkuamme varten. Emme kummatkaan ole kermakakkujen ystäviä ja olemme päättäneet, että häissämme tarjoillaan juustokakkua.

Kun olimme saaneet lounaamme syödyksi ja olimme lähdössä, omistaja ilmaantui paikalle. Hän halasi äitiäni ja tervehti meitä perinteisellä "tässäkös ne juhlakalut nyt ovat". Minä olin ensimmäisenä kättelemässä ja esittelemässä itseni. E kätteli minun jälkeeni. Äitini aloitti keskustelun kertomalla, että tässä nämä nyt ovat ja heitä kiinnostaisi hääkakku.

Minä otin tilanteen haltuun ja sanoin, että emme kummatkaan ole kermakakkujen ystäviä ja haluaisimme hääkakuksi juustokakun.

ARVATKAA MITÄ TÄMÄN JÄLKEEN TAPAHTUI!

Yrittäjä puhui vain E:lle ja piti katsekontaktia vain häneen puhuessaan kakkuvaihtoehdoista. Hän kysyi onko MEILLÄ kakkutelinettä itsellämme. Sanoimme yhteen ääneen, että ei.

Hän kertoi että hänellä on S-muotoinen nelikerroksinen kiva ja käytännöllinen teline... ja katse oli vain E:ssä.

Kysyin: "Häämme ovat lauantaina voiko kakun hakea perjantaina ja säilyykö se miten?"

Yrittäjä (katse E:ssä): Säilyy hyvin. Se pakataan kylmälaukkuun ja laitatte juhlapaikalla jääkaappiin. Meidän juustokakuilla on virallisesti viikon myyntiaika. Juustokakku maistuu vain paremmalta, kun se on saanut hieman vetäytyä."

Äitini: "Minkäslaiset hinnat teillä on?"

Yrittäjä (katse E:ssä): "Teillähän oli 100 hengen häät... Meillä kakkupala on semmoinen 3 euroa henkilöä. Se nelikerroksinen teline on reilulle sadalle, eli varmasti riittää."

Juttelimme vielä jotain ja kerroimme että olemme yhteyksissä ja yrittäjä ehdotti vielä, että tulkaa hakemaan jossain vaiheessa muutamia paloja eri vaihtoehtoja ja maistelkaa. Me teemme millaisen kakun ikinä haluatte."

Palvelu hyvää. Hinta ei paha. Mutta tsiisus kriest! MINÄKIN OLEN OLEMASSA!

Olin hieman järkyttynyt tapahtuneesta. Onko teille käynyt tällaista?

2 kommenttia:

  1. On käynyt, ja naurettavinta tässä on se, että olin kahdessa MIESTEN PUKUKAUPASSA poikakaverini kanssa (olen siis nainen) ja MOLEMMISSA kaupoissa kysymykset esitettiin lähinnä minulle. "Näinhän näyttää paljon paremmalta, kun tästä otetaan hieman sisään, eikö vaan?" "Tarvitsetteko solmiota puvun kanssa?" "Laitetaanko varaukseen?" Ihan siis teki mieli sanoa, että mä oon täällä vaan siksi, että mut raahattiin tänne - en siksi, että haluan määrätä pukuvalinnat. Mutta naisten päsmäröinnistähän tässä on viime viikkoina ollut puhe, joten ehkäpä tämä nyt sitten on joku väitettyyn asiantilaan liittyvä lieveilmiö...

    VastaaPoista
  2. Erikoinen asenne. Itse valmistan hääkakkuja ja suunnittelu / maistiaispalaverissa yritän hyvin tasapuolisesti kuulla kummankin osapuolen mielipiteet, vaikka välillä morsian yrittääkin ( anteeksi useimmiten se on morsian) sanoa viimeisen sanan mauista. Monesti ollaan päästy kumpaakin osapuolta tyydyttävään tulokseen tekemällä kakkuja ,joissa on molempien makumieltymykset. Ja tasapuolisesti tulee kohdella kaikkia asiakkaita, se on sitä palvelua :)

    VastaaPoista